Suomalaisten helmasynti kostautuu tietotyöntekijöiden ergonomiassa, sanoo Contourin Joonas Ruuskanen. Hän nimeää johdon ja työntekijöiden yleisimmät harhakäsitykset ja vinkit niiden selättämiseen.

Pomon sokeat pisteet työergonomiassa

Hinta ratkaisee.” Työnantajan on lyhytnäköistä katsoa tietotyöläisen laitehankinnoissa vain niiden hintaa. Jos tutustuu ergonomisesti laadukkaisiin päätetyöskentelyn välineisiin ja niiden tuomiin etuihin vasta sitten, kun fysioterapeutti tai työterveyslääkäri siihen kehottavat, työntekijän työteho on ollut heikentynyt jo pitkään. Jälkikäteen asioiden korjaaminen ei tuota enää uuden veroista. 

Tutkimuksen mukaan 65 % päätetyön tekijöistä kertoo ergonomisten työvälineiden auttavan heitä työskentelemään tehokkaammin. Yksi lääkärin tai pari fysioterapeutin palkkiota maksavat enemmän, kuin työntekijälle sopiva, laadukas ergonominen työväline. On siis harhaluulo, että niiden hankkiminen on kallista.

Vinkki: Investoi ajoissa. Tiedosta, että työnantajan velvollisuus on huolehtia työntekijöistä. Se ei tarkoita vain sitä mitä lääkäri määrää, vaan myös ennaltaehkäisyä. Ergonomia on yksi yleisimpiä sairauspoissaolojen aiheuttajia, sillä ihmiskeho ei sovellu pieniin yksitoikkoisiin liikkeisiin, joita toistetaan tuntikausien ajan tietokoneen näytön edessä. Investointi ergonomisiin työvälineisiin ei ole rahan tuhlaamista vaan sitä, että katsotaan vähän pidemmälle.

”Tulokkaalle ja etäilyyn passaa vanhat vermeet”. Jos et hanki koeajalla oleville työntekijöille kunnon työvälineitä, hän voi tehdä siitä omat johtopäätöksensä. Kyse on työntekijän arvostamisesta ja terveydestä. Jos tulija saa muilta jääneiden laitteiden sijaan valita itselleen sopivimmat uudet välineet, ollaan oikealla tiellä. 

Ergonomia on työn sovittamista ihmiselle ja henkilökohtaista jokaiselle. Aivan kuten vasenkätisille on omat sakset ja oikeakätisille omansa. Kaikki ei sovi kaikille, siksi on olemassa erilaisia välineitä eri ihmisille. Testaamalla löytyy se sopivin. Eikä sähköpöytä yksin riitä ratkaisemaan kaikkia ergonomian pulmia. Myös hiiri, näppäimistö ja näytön korkeuden säätömahdollisuus vaikuttavat merkittävästi siihen, että työntekijän työskentelyasento on optimaalinen.

Hybridityö on tullut tietotyöhön jäädäkseen. Etätyöpäivänä huonot työvälineet ovat aivan yhtä lyhytnäköinen ja vaarallinen tapa vältellä tosiasioita.

Vinkki: Ota hyvät työvälineet kilpailuvaltiksi. Ota jokaisen työntekijän ergonomiasta vastuu heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Työntekijöistä on pulaa jo monilla aloilla, silti rekrytointi-ilmoituksissa harvoin mainitaan ergonomiset työvälineet etuna. Lupaus siitä, että meillä pääset valitsemaan omat ergonomiset työvälineet, voisi olla kelpo houkutin – samoin kuin se, että kunnon välineet saa myös etätyöhön. Kun haluat olla askeleen edellä kilpailijoita, saada ja pitää kiinni parhaista tekijöistä, hanki heille kunnon välineet myös etätyöhön.

Muista ainakin tämä: Kun otat etupainotteisesti huomioon ergonomian, työntekijä voi paremmin, työskentelee tehokkaammin ja viihtyy töissä.

Työntekijän kompastuskivet työergonomiassa

“Vaatimattomuus kaunistaa.” Asiantuntijatyötä tekevien yleisin virhe on vaatimattomuus ainakin toimistoergonomian kohdalla. Usein työntekijä tyytyy niihin välineisiin, jotka pomo antaa. Harva uskaltaa avata suunsa ja kertoa, että käytetyistä laitteista tulee kipuja. Vasta siinä vaiheessa, kun jännetupen tulehdus juilii tai päätä kivistää illat, hakeudutaan työterveyshuoltoon ja silloin ollaan jo myöhässä.

Vinkki: Ota vastuu itsestäsi. Viimekädessä jokaisen pitäisi itse ottaa vastuu siitä, millaisilla välineillä työskentelee. Pomo ei ole ajatustenlukija. Ota selvää, kerro tilanteesi, perustele valinnat ja vaadi laadukkaat laitteet itsellesi.

“Tieto lisää tuskaa.” Mielenkiintoista työtä tekevä ammattilainen syventyy työhönsä usein intohimolla – joskus oman terveytensä kustannuksella. Sen sijaan että hän perehtyisi oman työnsä ergonomiaan, tutustuisi laitevalikoimaan ja testaisi eri vaihtoehtoja, hän ottaa kiltisti vastaan ne välineet, mitkä työnantaja antaa. Toimivammat työvälineet alkavat kiinnostaa vasta silloin, kun kroppa on romuna. Vaikka tietoa olisi tarjolla jo nyt.

Vinkki: Ota tieto haltuun nyt. Tietotyöläisen kannattaa hankkia oikeaa tietoa oman työn ergonomiasta ja niistä vaihtoehtoista, joita on saatavilla. Tietokoneella työskennellessä ihmiselle tulee paljon staattisia lihasjännityksiä, jotka voivat aiheuttaa pitkällä aikajänteellä rannekanavaoireyhtymiä, jännetulehduksia, selkäkipua ja päänsärkyä. Juuri nyt on hyvä hetki ottaa selville, mitä on päätetyötä helpottavia ja terveyttä ylläpitäviä ergonomisia laitteita on tarjolla ja panostaa omaan terveyteen.

”Kevyt” toimistotyö. Mistä tuleekaan se pinttynyt ajatus, että töissä saa tulla paikat kipeäksi? Niistä yritetään palautua vapaa-ajalla tai jäädään romuna lomalle. Sitten mennään hierojalle ja jumpataan, että jaksetaan taas vapaan jälkeen töihin. 

Vinkki: Unohda ”suo, kuokka ja Jussi” -ajattelu. Oikea lähtökohta on, että töissä ei pitäisi tulla kipeäksi. Rakennustöissä pidetään turvakenkiä, samoin tietotyössä pitäisi ehkäistä ongelmia. Turvakengät eivät auta, jos jalka on jo hajalla. Samoin, jos ranne on jo rikki, ollaan myöhässä. ”Toimiston turvakengät”, kuten ergonominen hiiri kannattaa hankkia etukäteen. 

Jos kotona paukutat sormet pinkeinä kannettavan littanaa näppistä, sahaat vanhaa hiirtä hihat heiluen ja tihrustat näyttöä pää roikkuen, työteho ja terveys ovat vaarassa. Jos työnantaja ei kustanna hyviä laitteita myös etätyötä varten, on hyvä muistaa, että verottaja suhtautuu myönteisesti työvälineiden hankintoihin. Kotitoimistoon hankittavat työvälineet ovat verotuksessa vähennyskelpoisia.

Jos matkustat työssäsi paljon, pienessä pussissa mukana kulkeva hiiri, näppäimistö ja kannettava teline helpottavat työtä lentokentän loungessa, kahvilassa ja hotellilla. Ne auttavat pitämään niskan ja hartiat rentoina ja saat näytön oikealle korkeudelle.

Muista ainakin tämä: Ota vastuu itsestäsi ja hoida työvälineesi kuntoon nyt!

Varmista, että teillä on päätetyössä ergonomia kunnossa. Tutustu Contouring ergonomisiin työvälineisiin:

  • keskitetyt hiiret
  • yhdenkäden hiiret
  • multimediaohjaimet
  • näppäimistöt
  • kannettavan telineet
  • rannetuet
  • kyynärtuet

Joonas Ruuskanen, Key Account Manager, Contour Design

Artikkeliin on haastateltu Contour Designin Key Account Manageria Joonas Ruuskasta. Hän on jo vuosien ajan pyrkinyt muuttamaan suomalaisten asenteita päätetyön ergonomiaa kohtaan. Contour Design on ergonomisten hiiri- ja näppäimistöratkaisujen edelläkävijä, ja sen patentoituihin tuotteisiin kuuluvat RollerMouse, Unimouse sekä Balance Keyboard.