
Oululainen teknologiayhtiö Proventia panostaa tietoturvan, riskienhallinnan ja modernin tietotyön kehittämiseen yhdessä Tietokeskuksen kanssa. Yhteistyö on tehnyt Proventian tiedonhallinnasta ennakoivaa ja strategista.
Kun yhteistyö Tietokeskuksen kanssa käynnistyi vuonna 2021, Proventialla oltiin muutoksen kourissa ja tarve oman talon ulkopuoliselle asiantuntijalle oli ilmeinen.
– Olimme tilanteessa, jossa emme voineet enää jatkaa vanhaan malliin. Tarvitsimme kokonaisvaltaista kumppanuutta ja parempaa näkyvyyttä koko ICT-ympäristöön, Proventian kehitysjohtaja Kaisu Kivioja kertoo.
Tietoturva osaksi strategista johtamista
Ensimmäiseksi yhteistyössä pureuduttiin ICT-infran senhetkiseen tilaan ja Office 365 -ympäristön kehityskohteisiin. Samalla alkoi määrätietoinen työ tietoturvan ja riskienhallinnan vahvistamiseksi.
– Tietoturva ei ole koskaan valmis. Se vaatii jatkuvaa kehittämistä ja ennakointia, Kivioja sanoo.
Yksi konkreettisista toimista on ollut henkilöstön tietoturvatietoisuuden kasvattaminen. Tietokeskuksen toteuttamat hyökkäyssimulaatiot ja koulutukset ovat tehneet arjesta turvallisempaa.
– Ei riitä, että varoitellaan uhista. Tavoitteena on, että henkilöstö tunnistaa ne itse ja tietää, miten toimia.
Tietoturvatilanteen kehitystä seurataan säännöllisesti: viikoittaisissa ja kuukausittaisissa palavereissa käydään läpi muun muassa hyökkäystilastoja ja strategisissa katselmoinneissa tarkastellaan kokonaiskuvaa.
– Tietoturva ei ole irrallinen osa, vaan se kulkee mukana kaikessa toiminnassa. Meillä johto on vahvasti sitoutunut tietoturvaan, ja sen merkitys ymmärretään laajasti koko henkilöstön keskuudessa, Kivioja kiittää.
Myös uusi NIS2-tietoturvadirektiivi on otettu haltuun järjestelmällisesti. Kyberturvallisuuskeskuksen työkalujen pohjalta laadittiin kattava analyysi, joka ohjasi konkreettisia toimenpiteitä.
Pilvi, Copilot ja yhteiset työtilat ovat modernin työn arkea
Yhteistyössä on kehitetty määrätietoisesti myös modernia tietotyötä. Yksi keskeinen osa on ollut pilvipalveluiden hyödyntäminen.
Teamsin käytön kehittäminen on jatkuvaa työtä ja uusien ominaisuuksien hyödyntämistä. Projektitoiminnassa on otettu käyttöön yhtenäiset kanava- ja kansiorakenteet, mikä helpottaa tiedon löytämistä ja parantaa yhteistyötä.
– Näennäisesti pieniltä tuntuvat muutokset voivat tehdä työstä merkittävästi sujuvampaa.
Tänä keväänä käynnissä on Copilotin pilotointi. Tiedonhaku, käännökset ja viestinnän muotoilu ovat jo nyt tuoneet hyötyjä arkeen.
– Copilotissa on paljon potentiaalia, mutta samalla on hyvä muistaa myös Power Platform -työkalut, jotka kuuluvat jo valmiiksi Microsoftin lisensseihin. Järjestimme juuri Tietokeskuksen kanssa perehdytyksen liiketoiminnan avainhenkilöille, ja jo lyhyessä ajassa osallistujilta tuli runsaasti hyviä ideoita siitä, miten näitä työkaluja ja esimerkiksi Copilotin agentteja voisi hyödyntää arjessa.
– Tästä on hyvä jatkaa kehitystä yhdessä. Tavoitteena on parantaa tuottavuutta fiksusti, kustannustehokkaasti ja ennen kaikkea niin, että ratkaisut tuntuvat mielekkäiltä myös tekijöille.
Kehittävä konsultointi nosti tekemisen uudelle tasolle
Merkittävä askel yhteistyössä otettiin, kun mukaan tuli kehittävä konsultointi. Siinä ICT:n hallinta ei ole pelkkää reagointia, vaan ennakoivaa ja strategista kehittämistä.
– Se on aivan eri maailma verrattuna perinteiseen IT-kumppanuuteen. Nyt meillä on roadmap, selkeät tavoitteet ja säännölliset kehityspalaverit, joissa tarkastellaan kokonaisuutta, Kivioja kertoo.
Kehittävän konsultoinnin myötä on järjestetty esimerkiksi ICT-kehityspäiviä, joissa tarkastellaan yrityksen liiketoimintaa ja sen tulevaisuuden tarpeita. Näiden pohjalta syntyy tiekartta konkreettisille kehityshankkeille.
– Olemme saaneet valtavasti aikaan. Olemme nyt paljon varmemmalla pohjalla, vaikka emme olleet huonossa tilanteessa aiemminkaan.
Yhteistyö on ennen kaikkea kumppanuutta
Ehkä parasta Proventian ja Tietokeskuksen yhteistyössä on Kiviojan mukaan mutkaton ja ihmisläheinen kumppanuuspalvelu.
– Tietokeskuksen asiantuntijat osaavat kohdata ihmisen. Jos joku asia on epäselvä, he osaavat selittää asian niin, että varmasti ymmärrän. Se ei ole itsestäänselvyys.
Myös sillä, että Tietokeskuksella on toimipiste Oulussa, on ollut iso merkitys. Laitteiden vaihdot ja tukitilanteet hoituvat sujuvasti, ja apu on aina lähellä, kun tarve syntyy.
– Halusimme kumppanin, joka tuntee meidät ja jolla on jalat maassa. Se on toiminut todella hyvin, Kivioja kiittää.
Yhteistyö jatkuu ja kehittyy samaa tahtia liiketoiminnan, ICT-ympäristön ja tietoturvan asettamien vaatimusten tahdissa. Mutta nyt suunta on selvä ja pohja kunnossa.
– Muutos on maailmassa normaali tila. Yhdessä Tietokeskuksen kanssa meillä on hyvä valmius vastata siihen.