”Meidän osaaminen on jossain ihan muualla, kuin IT-asioissa”, toteaa Suomen Räjäytyslouhinnan toimitusjohtaja Jyrki Peltola.

Kun Suomen Räjäytyslouhinta alkoi kaivata toimintansa tueksi sopivia IT-palveluita, Tietokeskus oli ainoa, jolla oli tarjota pienen toimijan tarpeisiin sopiva paketti.

”Suomen Räjäytyslouhinnan päivittäisessä toiminnassa on nyt käytössä Microsoftin O365-palvelut, F-Securen tietoturva sekä Azuren verkkolevy. Lisäksi toiminnan tukena on käyttäjätukipalvelu, varmistuspalvelu sekä palvelinten valvontapalvelu. Siitä rakentuu pienen yrityksen koko toimiva IT-ympäristö”, kertoo Tietokeskuksen myyjä, Niko Nylander.

Räjäytyslouhinta kaipasi kevyttä, pilvipohjaista ratkaisua dokumenttien hallintaan. ”Tarjouksia tuli vaikka minkälaisista järeistä tekeleistä. Me halusimme vain normaalin levyaseman, joka toimisi kuten koneen omat C- ja D-asemat, mutta jonne kaikilla olisi pääsy netin kautta mistä ja milloin vain. Näin voisimme tallettaa ja muokata siellä kaikkien käyttöön tulevia tiedostoja ja antaa niihin tarpeen mukaan pääsyn”, kuvailee tarvetta Suomen Räjäytyslouhinnan toimitusjohtaja, Jyrki Peltola.

IT-palveluita tarvitaan, kun toiminta kasvaa

Aloittavat yritykset sinnittelevät turhankin pitkään omin voimin, mutta jossain kohtaa herää ajatus, että IT-palveluiden ostaminen saattaisi olla järkevä investointi. Mikä on tuo kohta?

”Kun liikevaihto ja yritys kasvavat, pitää saada tietoliikenneasiat haltuun. Yleensä kriittinen hetki on se, kun tiedonkeruu ei pysy enää omassa hallinnassa. On useampia ihmisiä, jotka tekevät töitä eri paikoista, välillä tien päältä, välillä kotoa. Tietoa täytyy arkistoida ja siihen täytyy päästä käsiksi riippumatta siitä, missä ihminen fyysisesti on. Silloin toimiva IT alkaa olla tarpeen”, Peltola kuvailee.

”Sähköposteihin tieto hukkuu ja siellä asioiden hallitseminen on mahdotonta. Tiedon pitää olla yhdessä paikassa ja kansioituna niin, että kaikki löytävät sen, mitä tarvitsevat”, hän jatkaa.

”Nykypäivänä yrityksen minimitarpeisiin kuuluu Office-palvelut, tietoturva, varmistuspalvelut ja tuki. Yrityksellä pitää olla myös uusimmat työvälineet. Jos laite menee rikki, täytyy olla varmuuskopiot ja tilalle pitää saada uusi laite nopeasti, ettei työ keskeydy toimimattomien työkalujen vuoksi”, toteaa puolestaan Nylander.

IT-ammattilaiset avuksi

”Otimme ammattilaisilta ne palvelut, joita emme itse olisi viitsineet, emmekä oikein osanneetkaan alkaa rakentaa. Sitä paitsi ammattilaiselta valmiin tuotteen käyttöönotto käy kuitenkin sujuvammin, kuin jos sitä itse yrityksen ja erehdyksen kautta ryhtyisi toteuttamaan”, Peltola naurahtaa.

”Suomen Räjäytyslouhinta on ottanut meihin yhteyttä hankinnoissa sekä tukiasioissa ja me puolestaan käymme tapaamassa heitä kehitysideoiden kanssa. Meille on tärkeää, että asiakas saa meihin helposti yhteyden, tietää kenelle soittaa ja vastaukset kysymyksiin sitä mukaa, kuin niitä herää”, Nylander sanoo.

”Jos suunnitelmat toteutuvat odotetusti, niin yrityksemme kasvaa tulevaisuudessa ja tarvitaan lisää apua ja ajatuksia. Otamme silloin yhteyttä Tietokeskukseen ja katsomme, saadaanko yhdessä rakennettua myös seuraavaan vaiheeseen sopiva paketti”, Peltola toteaa tyytyväisenä.

 

Suomen Räjäytyslouhinta Oy

Suomen Räjäytyslouhinta Oy on eteläsuomalainen louhintayritys, jonka työnkuvaan kuuluvat monipuoliset kallionporaus- ja räjäytystyöt. Kohta kymmenvuotias yritys tarttuu mielellään haastaviin räjäytystöihin, joihin muut eivät rohkene.

Voisimmeko olla avuksi IT-asioissa?

Jätä yhteystietosi alle, niin otamme sinuun yhteyttä: