SystemaStoren vahva paikallinen asema sopii Tietokeskuksen strategiaan erinomaisesti ja maantieteellinen sijainti on jatkoa Keski-Suomen valloituksellemme, joka aloitettiin elokuussa avaamalla Tietokeskus Kokkolaan”, Tietokeskuksen toimitusjohtaja Tuomas Kaukinen kertoo.

”Vaikka tullaan osaksi valtakunnallista toimijaa, niin edelleen toiminta jatkuu vahvasti myös paikallisena osaajana tuttujen henkilöiden kanssa. Asiantuntijapalvelumme saavat tuekseen koko Tietokeskuksen osaamisen yli 130 asiantuntijan muodossa. Kaupan myötä pystymme vastaamaan yhä suurempien yritysten sekä julkishallinnon IT-ulkoistustarpeisiin”, sanoo Systemastore Oy:n toimitusjohtaja Jyrki Kauvosaari.

Nyt toteutetussa yrityskaupassa myyjänä toimi Partnera Oy, joka aiemmin omisti SystemaStoren osakekannan kokonaisuudessaan.