Tietokeskus tekee Ficolon kanssa pitkän puitesopimuksen konesalipalveluiden tuottamisesta Ficolon Helsingin ja Porin konesaleista. Tämän lisäksi Tietokeskuksen Raision konesali siirtyy Ficololle 1.2.2020 alkaen. Kaupalla ei ole asiakas- tai henkilöstövaikutuksia.

”Olemme jo aiemmin tehneet yhteistyötä Ficolon osaavan tiimin kanssa ja vakuuttuneet heidän ammattitaidostaan. Turvallisuus ja kumppaneidemme korkeat laatustandardit, kuten suoritettu ISO 27001 -sertifikaatti ovat meille tärkeitä. Tuntui siis luontevalta syventää yhteistyötämme Ficolon kanssa”, Tietokeskuksen toimitusjohtaja Janne Lipiäinen sanoo.

Ficolo on aiemmin  hankkinut omistukseensa datakeskukset Tampereelta ja Helsingistä. Pääkaupunkiseudun datakeskusta laajennetaan parhaillaan moderniksi pilvipalvelukeskukseksi, joka avataan keväällä 2020.

”Kaupan myötä meillä on entistä vahvempi markkina-asema. Ficolo on alan suurin kotimainen toimija ja aiomme kasvaa jatkossakin, niin orgaanisesti kuin yritysostoin”, Ficolon toimitusjohtaja Seppo Ihalainen sanoo.

Kaupalla ei ole vaikutuksia Tietokeskuksen asiakkaisiin tai henkilöstöön. Tietokeskus jatkaa palveluidensa tuottamista ja kehittämistä normaalisti.

Lisätietoja:

Janne Lipiäinen, toimitusjohtaja, Tietokeskus Oy, 040 510 9117, janne.lipiainen@tietokeskus.fi

Seppo Ihalainen, toimitusjohtaja, Ficolo Oy, 044 774 4300, seppo.ihalainen@ficolo.com


Tietokeskus Finland Oy

Tietokeskus on suomalainen vuonna 1989 perustettu asiantuntijayritys, joka tarjoaa asiakkailleen kehittyvät ja tietoturvalliset IT-tuki, konesali- ja pilvipalvelut, sekä laitteet ja lisenssit kiinteään kuukausihintaan joustavasti, ilman määräaikaisia sopimuksia. Yli 300 iloista osaajaamme ovat kaikkien asiakkaidemme käytettävissä 10 kaupungissa. Tietokeskuksen liikevaihto oli vuonna 2018 116 miljoonaa euroa.

 

Ficolo Oy

Ficolo on vuonna 2011 perustettu Cloud Delivery-palveluihin erikoistunut data- ja pilvipalvelukeskusyritys. Ficololla on kolme datakeskusta: The Air Helsingissä, The Rock Porissa sekä The Deck Tampereella. Lisäksi yritys operoi Ficolo-IX yhteyskeskusta Helsingissä. Ficolo tarjoaa yrityksille myös palveluverkon pilvi- ja konesaliyhteyksille, SDN-pohjaiset pilviyhteydet sekä hybridipilvien keskitetyn hallinnan. Ficolo auttaa asiakkaitaan muuttamaan liiketoimintansa pilvipalveluliiketoiminnaksi: yritys voi tarjota kaikki globaalien pilvipalveluiden tuottamiseen vaadittavat palvelukomponentit laitetilasta ja yhteyksistä huippuluokan tietoturvaratkaisuihin. 

www.ficolo.com