Asiakkaiden tarpeet määrittävät tietokeskuslaisten organisoitumisen, toimitilat ja työskentelytavat. Uudistimme ne kaikki, jotta voimme palvella asiakkaitamme entistä paremmin.

Yksi Tietokeskus

Aikaisemmin Tietokeskus muodostui useasta yhtiöstä, jotka toimivat 11 eri paikkakunnalla. Jokainen paikallinen Tietokeskus muodosti oman organisaationsa, ennen kuin vuonna 2017 yhdistimme ne yhdeksi valtakunnalliseksi Tietokeskukseksi, joka toimii nyt yhtenä organisaationa. Muutoksen ajurina oli se, että aiemmin osaaminen oli hajallaan organisaatiossa. Samanaikaisesti halusimme säilyttää sen, mitä asiakkaat meissä arvostavat: olemme paikallisesti läsnä asiakkaiden arjessa niin asiantuntijoiden kuin myynnin toimesta.

Eri paikkakunnilla toimivien asiantuntijoiden osaamisen yhdistävä organisaatiomalli on paras mahdollinen tapa tarjota kattavat ICT-palvelut asiakkaillemme. Kun asiakas kohtaa esimerkiksi Tampereella Tietokeskuksen pilviasiantuntijan, hän kohtaa koko Tietokeskuksen valtakunnallisen pilviosaamisen. Näin varmistamme, että asiakkaittemme käytössä on koko Tietokeskuksen osaaminen kaikilla tasoilla maanlaajuisesti.

Tilat ja työkalut yhdistävät eri paikkakunnat

Uudenlainen toimintamalli vaati uudenlaisia tilaratkaisuja, jotka tukevat modernia työskentelyä. Toimitilakonseptin suunnittelu lähti liikkeelle uudesta monipaikkakuntaisesta toimintatavastamme palvella asiakkaita. Saumaton, nopea ja asiantunteva palvelu oli tärkeimpänä ohjenuorana uusien tilojen suunnittelutyössä.

Uudistaminen alkoi Helsingistä, jossa muutimme kesällä uusiin tiloihin. Tilat rakennettiin tukemaan työskentelyä, jossa tiimit muodostuvat eri paikkakunnilla työskentelevistä asiantuntijoista. Toimimme nyt kolmeen osaan jaetussa monitoimitilassa, jossa on erityyppiseen työskentelyyn varattuja, koko porukan viihtyvyyden huomioivia alueita. Yhteistä eri kokonaisuuksille on se, että omat työpisteet on korvattu tehokkaamman tiimityön mahdollistavilla tilaratkaisuilla ja kalustettu toimivaksi todetulla tekniikalla. Uusissa tiloissa jokainen valitsee itselleen sopivan paikan työskennellä riippuen siitä, minkä asian tai kenen kanssa hän työskentelee – fyysisesti tai virtuaalisesti. Omia koppeja tai pulpetteja ei ole kenelläkään, allekirjoittanut mukaan lukien.

Kollaboraation ja yhteistyön tilakokonaisuus sisältää asiakastilat ja asiakaspolun eri vaiheisiin sopivat tilat virkistystiloista pelihuoneisiin. Tilaa on varattu myös perinteiseen toimistokäyttöön: työntekijöiden käytössä on erilaisia hiljaiseen työskentelyyn rauhoitettuja toimisto- ja virtuaalipalaveritiloja. Kolmas tilakokonaisuus käsittää etätuen tarvitsemat puhelintyötilat.

Virtuaalipalaveritilat mahdollistavat tehokkaasti ryhmätyöskentelyn videoneuvotteluna useiden tiimien kesken toimipisteiden välillä. Yammerin, Skypen ja Teamsin kaltaisilla työkaluilla yhdistämme monella eri paikkakunnalla työskentelyn saumattomaksi kokonaisuudeksi.

Uusi tilakonsepti kaikkiin toimipisteisiin

Missiomme on olla asiakkaamme osaavin kaveri kaupungissa. Uuden organisoitumisemme tarkoitus on varmistaa tuon tavoitteen toteutuminen. Tämä tapamme organisoitua ei vielä joitakin vuosia takaperin olisi ollut edes mahdollista, sillä tietotekniset välineet eivät olleet tarpeeksi kehittyneitä tukeakseen monipaikkakuntaisia tiimejä, järkevällä kustannuksella. Nyt virtuaalityöskentely ja etätyö on meillä jatkuva ja luonnollinen tapa työskennellä – ei kummallinen poikkeus.

Uudistuneet tilat tukevat monipaikkakuntaista työskentelyä, tapaamme viestiä palveluistamme ja kohdata asiakkaitamme. Helsingissä testattu uusi tilakonsepti on jo monistettu Turussa juuri avautuneisiin tiloihimme. Konsepti viedään kaikkiin toimipisteisiimme vuoden 2019 aikana.

Menestystä syntyy hyvällä fiiliksellä.

Lue myös, miten Tietokeskuksessa tehdään myyntiä.

Janne Lipiäinen, Toimitusjohtaja
040 510 9117
janne.lipiainen@tietokeskus.fi