Miten etätyö muutti työskentelytapoja? Millaisia haasteita ja mahdollisuuksia se toi tullessaan? Haastattelimme 100 johtajaa etätyöstä ja johtamisesta. 

Kun maaliskuussa 2020 iso osa suomalaisista siirtyi konttoreilta kotitoimistoille, monia hirvitti, mitä työnteosta oikein tulee. Johtajien piti salamannopeasti keksiä uudenlaisia tapoja luotsata organisaatioita, joiden työntekijät olivat etätöissä levällään kuka missäkin. Halusimme selvittää, miten tässä on onnistuttu.

Siksi löimme lokakuussa hynttyyt yhteen Taloustutkimuksen kanssa ja haastattelimme 100 suomalaista johtajaa erikokoisista suomalaisyrityksistä. Kysyimme heiltä, miten korona-aika on vaikuttanut yritysten työskentelyyn, johtamiseen ja IT-toimintoihin.

Etä- ja monipaikkatyössä johtajan ja työntekijän keskinäinen dynamiikka muuttuu.

Yhtäkkiä johdettavat ihmiset ovat levällään ympäri maata, kun vielä hetki sitten syötiin lounasta samassa pöydässä. Siksi johtajien on olennaista tuntea alaisensa ja heille sopivat johtamistyylit. Yhdelle riittää, että soittaa, kun on asiaa, toinen haluaa olla yhteydessä useammin. On myös tärkeää luoda yhteiset yhteydenpidon pelisäännöt ja tavat, kuten viikkopalaverit, joista pidetään kurinalaisesti kiinni.

Mikael Pentikäinen, toimitusjohtaja, Suomen Yrittäjät

Tietotyön tuottavuuden mittaamisessa ollaan Suomessa vielä lähtökuopissa.

IT-yritykset käyttävät lähinnä kevyitä mittareita, eli henkilöstötyytyväisyyttä,  osaamista ja välineistöä koskevia kyselyitä. Tällainen mittaaminen ei auta kehittämään tietotyötä. Sen sijaan tulisi mitata esimerkiksi sitä, paljonko henkilökunnalla menee aikaa hukkaan IT-asioiden opettelussa tai estävätkö jotkin asiat työn tekemistä tehokkaasti.

Janne Lipiäinen, toimitusjohtaja, Tietokeskus Finland Oy

Selvitä miten sijoitut kilpailijoihisi verrattuna 👇

Tiedätkö mikä erotti jyvät akanoista ja nosti osan yrityksistä etätyökauden voittajiksi? Keräsimme tutkimuksessa roiman kasan alaspesifiä tietoa, joka ei mahtunut yllä olevaan koosteeseen.

Varaa itsellesi koko tutkimusaineiston esittely etänä (45 min):

  • Saat  juuri sinua kiinnostavaa tietoa: tutkimusesittely toteutetaan  Power BI -raportoinnin avulla, joten erilaisten tietojen ristiinvertailu (esim. vastaajan asema, toimiala, kokoluokka) on mahdollista haarukoida oman mielenkiintosi mukaan.
  • Saat työkalun oman johtamisen ja päätöksenteon tueksi: näet mitä alalla tapahtuu ja miten kilpailijoilla menee korona-aikana.
  • Saat esittelyn laajasta tutkimusaineistosta: kuulet mitä muut johtajat ovat vastanneet  omalla toimialallasi tai samankokoisissa yrityksissä.

Käymme kanssasi läpi asioita, joita korona-aika on nostanut pintaan saman kokoluokan yrityksissä. Saat arvokasta tietoa mm. siitä, millä konsteilla kilpailijasi ovat saaneet etätyöstä tehot irti.


Puhelimitse toteutettuun kyselyyn vastasi 100 toimitusjohtajaa, HR- ja talousjohtajaa, IT- ja kehitysjohtajaa tai -päällikköä sekä hallituksen jäsentä tai osakasta. Kyselyyn vastanneet johtajat edustavat yrityksiä, jotka työllistävät 10–499 ihmistä. Yritysten liikevaihto vaihtelee 0,2 miljoonasta eurosta 200 miljoonaan.

Varaa tutkimusesittely asiantuntijamme kanssa

Jätä yhteystietosi alle, niin otamme yhteyttä ja sovimme sinulle sopivan ajan. Esittely toteutetaan Teamsin välityksellä.